Blogi‎ > ‎

Kuu Kaloissa - Aurinko Skorpionissa

lähettänyt Jatta Jäänummi 22.10.2015 klo 13.38   [ 22.10.2015 klo 13.42 päivitetty ]
Perjantai-aamuna Kuu siirtyy Kalojen herkkääkin herkempään merkkiin ja Aurinko vastaavasti illalla Vaa’asta Skorpioniin. Jos elät ainoastaan tunteittesi kautta, niin nyt jos koskaan joudut lujille oman tunnetasapainosi kanssa. Kuu viipyy Kalojen merkissä sunnuntai-aamuun asti. Aurinko taas viipyy merkissä kuin merkissä noin kuukauden verran. Sekä Kalat että Skorpioni ovat vesielementin edustajia. Kalojen heikkous on leijailla utumaailmassa, jota vahvistaa omalta osaltaan huomenissa myös Kuun yhtymä Neptunuksen kanssa tähtitaivaalla. 

Viereisessä kuvassa on Auringon ja Kuun yhtymä kolmannessa vesielementissä Ravussa heinäkuussa 2010 Kemijoen rannalta kuvattuna. Kuu sijoittui tarkasti auringon ja maan väliin, niin että vain voimakas auringon kajo heijastui veden pintaan sekä kuun ulkokehälle.

Neptunuksen ollessa omassa merkissään on jatkuvasti oltava varuillaan, millä puolella haluat elämääsi taivaltaa – hämärtyneenä vai henkistyneenä. Tunteita ohjaamalla pois vihasta, katkeruudesta, kaunasta tai kostosta kohti rakkautta, rauhaa, valoa ja viisautta pystyt pääsemään tunteittesi yläpuolelle, jolloin niiden hallinta on paljon helpompaa. Jousisoittimilla soitetut konsertot auttavat ja kirkastavat Neptunuksen aiheuttamaa hämärtymistä. Jos olet Neptunikko, niin on erittäin tärkeää suojata itsensä vahingollisilta energioilta. Toinen tärkeä asia on itsensä maadoittaminen äitimaan energioihin. Itselläni on tapana kävellä lähimmän järven rannalle puita halaamaan. Mikä voima ja energia luonnosta lähteekään – vedestä omanlaisensa ja maasta aivan toisenlainen.

Huomenna Neptunuksen ja Kuun ollessa vesimerkissä ihminen on hauraimmillaan, varsinkin jos oma Kuu on myös veden elementissä. Mielikuvitus lähtee laukkaamaan suunnattomasti ja kärpäsestä syntyy omassa aivokopassa härkänen alta aikayksikön. Luulosairaus on yksi tyypillinen piirre tässä sijainnissa tai se, että epäilee aina kaikkia ihmisiä ja heidän tekemisiään. Tällöin ihminen käyttää Neptunuksen alhaisempaa energiaa, vaikka Neptunus parhaimmillaan edustaa pyyteetöntä rakkautta yli rajojen.

Jos huomaat kanssamatkustajasi saavan ruokaa siitä, että lähdet tunteella matkaan hänen käytökseensä, niin ajattele mielessäsi ruusua teidän väliinne tai sitten ota mielessäsi sakset käteesi ja katkaise syöttönaru poikki (ihan kuin napanuora kulkisi palleasta palleaan) tunnesyöpön ja itsesi väliltä. Silloin tämä energiasyöppö ja negatiivisia toimintatapoja levittävä matkaaja jää ravinnotta. Vain täten voit omalta osaltasi lopettaa negatiivisen energian vahvistamisen, ja tämän tunneköyhän ihmisen on pakko vaihtaa maisemaa, mistä saisi taas kohteen, joka ruokkisi hänen negatiivisia tarpeitaan.

Aurinko tuo pintaan aina sen merkin edustamia asioita, missä se milloinkin sijaitsee. Aurinko Skorpionissa tuo pintaan salaisuuksia ja hävettäviä asioita, joista et missään tapauksessa halua kenenkään kanssa keskustella. Kun uskallat sanoa ääneen ongelmasi ja käsitellä omat mysteerisi, niin Skorpioni-energia on valmis polttamaan violetissa liekissä sinusta pois kaiken häpeän ja tunnepatoutumat. Silloin voit Fenix-linnun tavoin nousta tuhkasta täysin uudistuneena ja vapaana.

Älä pidä kauaa sisälläsi näitä patoutuneita tunteita, koska sillä lailla sairastutat oman kroppasi. Sinä päätät, miten huolehdit itsestäsi. Kun kuvittelet saavasi pahaa aikaan muille, niin et muista sitä, että kaikki palaa lähettäjälle takaisin ja moninkertaisena.

Sydämellä ja lämmöllä,
Jatta
Comments