Blogi‎ > ‎

Lomakohteitamme Baijerissa heinäkuussa 2015

lähettänyt Jatta Jäänummi 21.8.2015 klo 1.59   [ 1.9.2015 klo 5.10 päivitetty ]
Neuschwansteinin linna

Ludwig II (Ludwig Friedrich Wilhelm von Wittelsbach, 25.8.1845 – 13.6.1886) oli Baijerin kuningas vuosina 1864–1886. Hän rakennutti toinen toistaan mahtavampia linnoja, mutta loisteliain linnoista on Neuschwanstein, joka kuvastaa hyvin sitä romanttista fantasiamaailmaa, johon Ludwig pakeni maailman murheita. Neuschwanstein linna sijaitsee Füssenin kaupungin lähellä Baijerissa. Linna toimi Ludwigin yksityisenä kotina. Hän rakennutti kalliilla maulla koristeveistettyjä huonekaluja, sisustuksessa samettia, silkkiä, kultaa tai marmoria säästämättä.

Sisäänpääsymaksu linnaan oli 12 €/hlö ja kyydit päälle. Linnaan pääsee joko hevoskyydillä, kävellen tai bussilla. Bussikuski ei myynyt meille kuin menoliput ylös, eikä vaivautunut kertomaan, että paluukyytiä ei välttämättä ole enää takaisin. Myöhästyimmekin viimeisestä bussista noin tunnin verran ja meidän oli pakko laskeutua jalkaisin alas. Läheiseltä sillalta oli mahdollisuus käydä kuvaamassa satumaista linnaa, mutta linnan opastetulla kierroksella kuvaaminen oli kielletty. Käymisen arvoinen paikka, jos on kiinnostunut mm. linnoista, ylellisyydestä, koristeveistosta tai romanttisesta sisustamisesta.


Kehlsteinhaus, Kotkanpesä

Adolf Hitler sai 50-vuotislahjaksi Saksan Alpeille rakennetun majan, jossa vierailee vuosittain turisteja kaikkialta maailmasta. Ylhäältä on todella kauniit ja jylhät maisemat ja esimerkiksi Itävallan puolelle voi nähdä Salzburgin kaupunkiin asti. Kotkanpesään pääsee kyllä sisälle, mutta sen näkeminen oli mielestäni suuri pettymys. Siellä olisi voinut olla muutakin kuin turistiravintola mainostavine aurinkovarjoineen. Yhdellä seinällä oli lyhyesti kerrottu historiaa, mutta siinä kaikki. Siksipä vietimme aikaa ulkosalla ihaillen kauniita maisemia ympärillämme.

Liput Kotkanpesään maksoivat 16,10 €/hlö, johon sisältyi edestakaiset matkat ylös ja takaisin - bussimatka (n. 7 km yhteen suuntaan) ja loppumatka kallion sisällä olevalla hissillä, johon sopii kerralla yli 30 henkilöä. Sinne voi kulkea myös jalkaisin.


Maailman pisin riippusilta

Itävallan Reuttessa sijaitsee maailman pisin riippusilta, joka on päässyt Guinness world Records kirjaan. Sillalla on pituutta 406 metriä, se sijaitsee 114 metrin korkeudessa ja on 1,2 metrin levyinen. Osa porukastamme kävi ylhäällä ja he ylittivät sillan kahteen suuntaan kuvaten upeaa ympäristöä. Minua hirvitti pelkkä katsominen alhaalta maan pinnalta. Nähtävän arvoinen kohde, jos vain pää kestää mennä ylittämään silta.

Sillalle pääsee vain kävellen ja nousu sinne on jyrkkä - ei siis tarkoitettu liikuntarajoitteisille. Sisäänpääsy sillalle maksoi 8 €/hlö ja leimauslaite on molemmissa päissä siltaa.

Sydämellä ja lämmöllä,
Jatta
Comments