Blogi‎ > ‎

Mars Neitsyessä

lähettänyt Jatta Jäänummi 1.10.2017 klo 6.29
Mars on siirtynyt Neitsyen pikkutarkkaan merkkiin tiistaina 5.9.2017 ja viipyy merkissä aina 22.10.2017 saakka. Kaikkiin yksityiskohtiin keskittyvä työ tuo nyt tulosta, koska välitavoitteet ovat niin helposti saavutettavissa. Nyt ei tarvitse huolehtia kokonaisuuksista, sillä ne tulevat aikanaan ajankohtaisiksi. Esimerkiksi reseptikirjan kirjoittaja, ideoi ja kokeile uusia reseptejä ja kirjaa ne ylös myöhempää kokoamista varten. Anna itsellesi kiitosta jokaisesta reseptistä, jonka olet saanut kirjoitettua puhtaaksi. Siten innostat itseäsi uusiin suorituksiin.

Jostakinhan työ on aloitettava ja jos pähkäilet sitä, että tuleva urakka on niin aikaa vievä, niin uuvutat itsesi jo etukäteen. Mutta kun kokoat palikoita yksitellen ja palkitset itsesi jokaisesta osasuorituksesta, niin huomaamattasi kannustanut itse itsesi päivittäin uusiin luomuksiin. Mars Neitsyessä tyyppi mieluummin piiskaa itseään parempiin ja parempiin suorituksiin kuin antaa kiitosta itselleen mistään. Opettele olemaan armollinen itsellesi sekä rakasta ja kiitä itseäsi juuri sellaisena kuin olet.

Tulevalla viikolla Mars ja Venus yhtyvät Neitsyen merkissä tähtitaivaalla. Nyt jos koskaan voidaan tehdä uusia oivalluksia siitä, miten terveydenhoitoa tulisi uudistaa niin, että kaikki ikäryhmät saisivat parhainta mahdollista hoitoa itselleen ja läheisilleen. Olisiko jo viimein Suomessa aika hyväksyä myös vaihtoehtoishoidot osaksi terveyttämme? Jokainen yksilö voisi tehdä tutkimuksia itsellään esimerkiksi siitä, mitkä ruoka-aineet edistävät hänen terveyttään ja mitkä ruoat ovat hänelle haitallisia. Tämä vaati pitkäjänteistä toimintaa ja siihenhän Mars Neitsyessä aika on mitä sopivin.

Onko sinulla Mars Neitsyessä? Jos et sitä tiedä, niin tule tulkintaani, niin katsomme yhdessä, mistä luonteen palikoista oma karttasi koostuu tai mitkä taivaankappaleet aktivoivat sinun syntymäkarttaasi tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa.

Sydämellä ja lämmöllä,
Jatta
Comments